Tapasin myös muita suomalaisia. Pari tyttöä on itseasiassa myös Helsingin oikiksesta. E:n kanssa lukujärjestys on lähes sama, ovia välissä vain muutama ja muutenkin kemiat kohtaa.
Kroatia asettaa joskus haasteita ja esteitä, tähän mennessä hajonnu:
Jos saa toivoa ni pliis ei enää mitään. Mun vakuutusyhtiö ei kohta enää maksa ja mun varpaat ei oikeesti kestä tätä.
]]>Oikeussossun professori on omituinen tapaus. Kurssi on melko mielenkiintonen (noin niinku sosiolologiaksi).
Sähköpostisavotan jälkeen saimme vihdoin vastauksen kansainvälisestä oikeudesta, että essee, jonka kirjoitamme Human Rights and Criminal Justice-kurssille, voidaan lukea kansainvälisen oikeuden harjoitusseminaariksi. En viitsi sanoa mitään tässä kohtaa muiden oikeudenalojen vastauksista – äiti kun yritti opettaa, että jos ei ole mitään kaunista tai fiksua sanottavaa, voi olla hiljaa. Kurssi on muutenkin hyvin harjoitusseminaarimainen.
Law of the Sea ja International Law on ainoita mukavia kursseja, joissa ei ole mitään erityistä. Työmärä vastaa opintpistemäärää, molemmissa on kirja jne. Ihan kivoja kursseja.
Kadun syvästi päätöstäni valita Jean Monet-kursseista ensimmäistäkään, saati sitten kolme. Työmäärä on aivan järkyttävä verrattuna opintopisteisiin. Oppikirjat on vanhentuneita ja muutenkin opetusmetodit on vähän kyseenalaisia osittain.
Sitten ehkä raivostuttavin asia. Kirjasto. Se on yhden luokkahuoneen kokoinen. Kirjaa saa pitää yhteensä 90 pvää jos muistaa käydä uusimassa lainat ajallaan. Varauksia ei voi tehdä. Lainata saa 2 kirjaa kerrallaan. Siis kaksi. En edes osaa sanoa tähän mitään. Vähän olis ikävä Kaisataloa.
Kävimme hakemassa ”oleskeluluvat” poliisiasemalta. Ihme ja kumma – asia hoitui vartissa. Monilta muilta on pyydetty käännöksiä siitä ja tästä. Sinänsä ongelmia ei pitäisikään olla, EU-kansalaisina lupa on myönnettävä. Olisin maksanut aika paljon silti piilokamerasta – touhu oli ihan jotain uskomatonta. kaikki kirjoitettu käsin ja.. En edes keksi sanoja kuvailemaan. Mutta en usko, että pitkään aikaan moitin suomalaista hallintoa.
Perjantaina oli Halloween. Dormi tyhjeni kuin taikaiskusta – kaikki menivät kotiin. Kaikki paitsi vaihtarit. Me maalattiin naamat jääkuningattariksi, sotkettiin joka paikka hileillä ja juhlittiin. Makedonialainen tyttö osoittautui oikein taitavaksi kasvomaalien kanssa.
]]>Lauantaina tälläydyttiin ihan vaikka koska lauantai ja ravintolaan syömään. Ei siinä sinänsä mitään ihmeellistä. Täällä on valtavasti kulkukissoja. Yritän olla iloinen siitä, ettei kulkukoiria. Mutta särkee ne kodittomat kissatkin mun sydämen. Onneksi seuralaiseni mielestä oli vain herttaista, että halusin käydä ennen ravintolaa ostamassa kissanruokaa kaupasta. Ja ruokkimassa lähinurkkien kissat aamuin illoin.
Löysimme aivan mielettömän meksikolaisen ravintolan. Harvoin käyn reissussa kahtena iltana samassa ravintolassa syömässä mutta kyseiseen paikkaan täytyy todennäköisesti mennä kolmannenkin kerran. Palvelu oli loistavaa, ruoka mielettömän hyvää ja hinnat kohtuullisia. Jos käytte Dubrovnikissä, suosittelen todella lämpimästi. Parasta meksikolaista, jota olen tähän mennessä syönyt. Tokana iltana tarjoilija haki meidät pihalta sisään, kuullemma hyvin voimme polttaa sisällä kun kaikki ovat tupakoitsijoita. Yritin pyytää laskua kun näytti, että paikka on menossa kiinni, ”ettehän luule häiritsevänne meitä, siivoamme vielä keittiötä tunnin joten istukaa rauhassa”. - http://www.tripadvisor.com/Restaurant_Review-g295371-d1101074-Reviews-Chihuahua_Cantina_Mexicana-Dubrovnik_Dubrovnik_Neretva_County_Dalmatia.html
Vanha kaupunki oli kyllä hieno mutta itse lämpeän enemmän koskemattomasta merenpohjasta. Vanha kaupunki oli toki vaikuttava mutta joka kulma huusi turistia. Ja ne portaat…………
]]>Kursseja on alkanut nyt useita. En haluaisi valittaa, valtaosa professoreista on asiastaan innostuneita, haluavat ihan oikeasti opettaa jne. Kurssisisällöt vaikuttavat mielenkiintoisilta. Mutta tämä työmäärä…… You are going to be an Erasmus, they said. It is going to be easy, they said. Oh my, how wrong they were….. Joka kurssilla on essee, sivumäärä vaihtelee 5-15 välillä. Joillain kursseilla on useampi essee. Joka kurssilla on suullinen esitelmä. Joka kurssilla on koe. Joillain kaksi – suullinen ja kirjallinen. Melkein joka kurssille on luettava 10-40 sivua viikossa. Tentteihin pitäisi vissiin myös lukea jossain välissä.
Jaa. Joudun vähän sittenkin haukkumaan ikävöimääni yliopistoa. On harvinaisen ikävä tilanne olla toisella puolella Eurooppaa ja koettaa selvittää koti-yliopistosta, saako mitään kursseja luettua hyväksi omaan tutkintoon kun sähköposteihin ei pääsääntöisesti vastata. Yliopisto kannustaa hakemaan vaihtoon, infoissa kannustetaan tekemään etenkin EU-oikeuden ja kansainvälisen oikeuden opintoja ulkomailla. EU-oikeudesta vastataan kyllä nopeasti ja ystävällisesti sähköposteihin mutta vastaus on että joo saat valinnaisia opintoja mutta et pakollisia tai harjoitusseminaareja. Noh, oikkareilla ei juuri kuulu tutkintoon valinnaisia opintoja. Ei kirjastossa pänttääminen niin hauskaa ole että sitä tekee satoja tunteja vaan koska voi. Kansainvälinen oikeus sitten on ja pysyy hiljaa.
Kiitos kuitenkin Kroatian nettijumalille toimivasta netistä. Se ihan helpottaa noin niin kuin arkea ja näitä sähköpostisulkeisia. Mutta, ah, en keksi juuri mahtavampaa fiilistä kun sain vihdoin netin (taas kerran kroatialaisen nettivelhon avustuksella) toimimaan ja puolalaiselta sivulta Greyn anatomian pyörimään (elisaviihde olisi ainoa suomalainen sivu, joka toimisi mutta netti on liian hidas pyörittämään sitä. Siksi kiitämme kauniisti myös Puolaa).
]]>
Viikonloppu meni viinin, käsipallon ja Plitzvickan kansallispuistossa. Käsipallopeli oli viihdyttävä mutta suomalaisena katson silti mieluummin jääkiekkoa. Viini nyt on aina hyvää ja halpaa täällä. Tai ainakin niin halpaa ettei siitä mausta enää kehtaa valittaa. Plitzvicka oli henkeäsalpaavan kaunis. Ikävä kyllä emme olleet ihan ainoita, joiden mielestä on hyvä idea viettää sunnuntai kansallispuiston ”rauhassa”. Sentään kiersimme reitin sellaiseen suuntaan, että jonottaa tarvitsi vain 1/3 reitistä. Toiseen suuntaan reittiä kävelevät jonottivat lähes koko matkan. Todella rentouttavaa, 4 tuntia jonossa josta puolet matkasta seisot nilkkoja myöten hyytävän kylmässä vedessä. Sopii kuvaan toki täällä mutta ei silti tullut mieleen, että kansallispuistossakin jonotetaan. Menen mielelläni uudestaan mutta huonolla säällä. Ja keskellä viikkoa. Tosin siitä päätellen, miten täynnä keskustan kahvilat ovat arkipäivänä virka-aikaan, ei se arkipäivä ole tae mistään.
]]>Viikko 3 toi tullessaan myös koulun alkamisen. Muutin pelisuunnitelmaani, totesin että parempi mennä mahdollisimman moneen aloitustapaamiseen ja päättää vasta sen jälkeen mille kursseille oikeasti osallistunkin. Maanantaina alkoi oikeudellisen lingvistiikan kurssi (superkiva professori ja työmäärä oli suhteessa opintopisteisiin- tämän aion käydä). Tiistaina alkoi ADR (järjetön määrä kirjallisia töitä ja läsnäolopakko aina. Tosi kiva, etenkin kun samaan aikaan alkaa myöhemmin 4 muutakin kurssia. Ei aikomustakaan jatkaa kurssilla). Keskiviikkona oli Kroatian itsenäisyyspäivä, joten luonnollisesti tiistai meni suomalaisten tupareissa toisella puolella kaupunkia ja keskiviikon ohjelmaksi riitti läheisen meksikolaisen kokeilu (namnam, hyvää oli). Torstaina ei pitänyt olla mitään, ajattelin juosta pitkin kyliä läppärini kanssa itkemässä nettiyhteyttä. Noh, yliopisto katsoi kohtuulliseksi lähettää klo 13 sähköpostia että aikataulut ovat muuttuneet. Tuhannen kiireellä yliopistolle klo 15. Onneksi menin, ihan mieletön professori (jos kukaan oikkari on tulossa vaihtoon tänne, tehkää oikeussossun kurssi täällä!). Ilta meni puolalaisten kanssa suunnitellessa reissuja Budapestiin, Venetsiaan jne. Huomenna alkaa Jean Monet EU-oikeuden kurssit, odotan mielenkiinnolla. Ja hieman kauhuissani. Tiedän jotain aikataulustani mutta huomenna saatan jo oikeasti tietää syksyn lukujärjestyksen. Tai sen, että joudun suunnittelemaan kaiken uudestaan.
]]>Sunnuntaina kello soi 5.45 ja 7 jälkeen saimme itsemme sullottua autoon. Kohteliaina kuskia kohtaan nukuimme kaikki neljä matkustajaa lähes koko matkan Zadariin. Ilmastonmuutos oli mieletön kun alitimme vuoret (6km tunnelissa). Ihan kun olisi eri maailmaan siirtynyt. Mantereen puolella oli sumuista kosteaa, kalseaa ja ikävää, lämpötila 13-14 astetta. Rannikon puolella aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötila ennen kymmentä aamulla oli 21 astetta. Zadarin vanha kaupunki oli pieni ja viehättävä (kuten kaikki vanhat kaupungit). Päivä kului jätskiä syömällä ja terasseilla istuen. Täydellinen laiska sunnuntai <3 Zadarin todennäköisesti suosituin nähtävyys on Sea Organ, rantaan betonin sisään rakennetut pillit, joita meri soittaa. Hypnoottinen kokemus, istuimme rannalla katsomassa auringonlaskua ja kuuntelemassa meren musiikkia 1,5 tuntia. Edelleen ajattelevaisina ja kohteliaina kotimatka meni myös höyhensaarilla.
]]>Tiistaina kävin ilmoittautumassa yliopistolle. Koordinaattori lähetti minut yliopiston kirjakauppaan hakemaan indeksiä (kirja, johon opintosuoritukset kirjataan). Lähdin matkaan. Yritin paikallistaa ensimmäisen maamerkin yliopiston pihalla. ”Heyy, are you also an Erasmus-student? You need to go there. Well, I’ll just show you the way”. ”Yes and thank you so much. I feel like Alice in Wonderland right now.” ”Hahhahhahaa, well, actually, hi, my name is Alice.” Tapasin Alicen iltapäivällä uudestaan, kuten myös suurimman osan muusta tulevasta DreamTeamistamme yliopiston tarjoamalla City Walking Tourilla. Ensimmäisestä illasta saakka pieni ryhmämme on ollut tiiviisti yhdessä. Toki vietämme aikaa muidenkin kanssa mutta tuntuu hyvältä, että aina on ihmisiä, joista saa seuraa syömään, shoppailemaan, pankkiin ja tärkeimpään eli kaljalle.
Ensimmäinen viikko meni pitkälti käyden paperisotaa päivisin ja kaupungilla iltaisin vaihtareiden kanssa. Kulttuurieroihin suhtaudutaan vaihtariporukassa uteliaasti, kaikki ymmärtävät, että tulemme hyvin erilaisista taustoista. Asioiden hoitamiseen menee järkyttävän kauan. Etenkin jos (kun) eksyy pari kertaa matkalla. Ja sitten jonottaa. Todennäköisesti ensin aivan väärässä jonossa.
Lauantai poikkesi hieman muista päivistä, herätys aikaisin ja lähtö päiväretkelle maaseudulle. En ollut arvannut, että Kroatia on niin kaunis ja vehreä. Vierailimme museossa jossain vuoristossa (The Krapina Neanderthal Museum) ja Kumrovecin kylässä. Mennyt viikko painoi pahasti mutta oli kiva päästä ulos kaupungista. Jotta nyt ei maailmankirjat menisi sekaisin, ilta meni luonnollisesti viinin & vaihtariporukan merkeissä.
]]>Nukuin suurimman osan bussimatkasta. Maisemat olivat taas kerran huikaisevia vuorilla ja ylängöillä silloin kun satuin torkuiltani vilkaisemaan.
Ensikosketus Zagrebiin oli shokki. Vettä satoi taas kuin sateenjumalatar Esterin nimeämättömistä paikoista. Vastassa ei ollutkaan kaunis, vanha kaupunki vaan ainoa, mitä mieleen tuli, oli Neuvostoliitto. Olin liian väsynyt pohtiakseni asiaa yhtään sen enempää. Yritin ostaa karttaa – ei ole. Selvä. Taksi löytyi helpolla ja matka oli lyhyt. Edelleen kaatosade, löysin kuitenkin vastaanoton ja sain avaimen. Mitään muuta en saanutkaan, vastaanoton mies ei osannut edes passia sanoa englanniksi, saati neuvoa mihin suuntaan minun tulisi lähteä. Vastaantulijoilta kyselemällä löytyi oikea rakennus. Lisää kyselemällä ja kolme kertaa väärään suuntaan mentyäni löysin oikean oven. Lukon avaamiseenkin tarvitsin apua mutta vihdoin, oma huone. Kotini seuraavan puoli vuotta. Rakennus on uusi, huone siisti. Muut rakennukset on sen näkösiä, että koti-Suomessa ne olisi purettu jo aikaa sitten. Huonekaverini ilmestyi paikalle hetken päästä, 24-vuotias Angela, oikkari Bosnia-Herzegovinasta. Tyttö on nimensä veroinen, hän kertoi kaiken mahdollisen ja mahdottoman, vei minut syömään, näytti paikkoja, pyysi insinöörikaverinsa fiksaamaan netin minulle. Koneeni on mahtava tehopakkaus. Ikävä kyllä siitä puuttuu paikka nettipiuhalle. En edes tullut ajatelleeksi moista, langattoman internetin maassa elävänä. Täällä sellaista ei tunneta kuin siellä täällä. Ja jos tunnetaan, se toimii korkeintaan siellä. Tai täällä. Mutta ei ainakaan joka päivä. Tai yli 10 min kerrallaan.
Päivä meni nopeasti. Kamala koti-ikävä yritti nostaa päätään. En ollut varautunut, että potisin koti-ikävää ollenkaan (Frankfurtin itkupotkuraivareita ei lasketa ;D). Pitkä skypepuhelu illalla helpotti oloa, pärjään kyllä. Aikasin petiin, huomenna on varmasti jo helpompi päivä.
]]>