Odotan sitä avartumista. Vaikka eilisen itkupotkuraivarit onkin jo mennyttä, on fiilis vielä, etten enää koskaan halua matkustaa. Huomenna varmaan jo mietin, että minne seuraavaksi sukeltamaan.

Matkanteko kohti Tucepia alkoi 1,5 h yöunien jälkeen sillä, että kuskiksi lupautuneen puhelimeen ei saa yhteyttä. Paniikkikohtaus 1. Päästiin kentälle, puhelin oli vain ollut hetken poissa verkosta. SAS:n maanantai-virkailija totesi, että noin painavaa laukkua ei ota yksikään lentoyhtiö kyytiin vaikka maksaisi mitä. Paniikkikohtaus 2. Sain siskon viitottua pois omasta jonostaan, äkkiä laukkujen uudelleen ”järjestely” (ja siinä samalla se järjestys, johon olin huolella viikannut ja asetellut vaatteeni, oli mennyt) ja laukku saatiin kyytiin 60 euron lisämaksulla. ”Lievä” ärsytys, että ylimääräinen laukku olisi maksanut saman verran. Helsinki – Oslo-lento lähti 25 min myöhässä. Alkava paniikkikohtaus 3. Oslo-Frankfurt-lento lähti vartin myöhässä. Paniikkikohtauksen 3 loppuosa. Myöhästyin Frankfurt – Split-lennolta mutta sisko oli käynyt kysymässä asiasta ja oli sanottu, että Splittiin menijät on buukattu uusille lennoille. Ei siis hätää. Kävelin Lufthansan Service Deskille. Minut oli buukattu siskon nimellä uusille lennoille eikä asiaa saatu korjattua. Mutta ei vieläkään hätää – tässä uudet lennot, olet kohta Splitissä. Kipitin portille. Tyhjälle. Kyseinen lento oli sulkenut jo portit siinä vaiheessa kun minut buukattiin sisään. Uudestaan Lufthansan tiskille. No nyt ei ole enää suoria lentoja, joudut menemään illalla Hannoverin kautta, Splitissä perillä 22.10. Ainoa vaihtoehto. Eihän siinä auttanut kuin ottaa lennot ja ruokakupongit ja jäädä Frankfurtiin. Kaivoin koneen ja sain netin sen verran toimimaan, että sain katsottua bussiaikataulut. Ja 22.30 menee viimeinen bussi Makarskaan. Paniikkikohtaus 4. Paha sellainen. Okei, yöksi Splittiin. Itkunsekaisia puheluita siskolle Splittiin ja kotiin. Netti ei toimi enkä tiedä maksaako vakuutus jos varaan hotellin. Taas kerran Lufthansan tiskille. Hotelli ja ruuat maksetaan jos jään Frankfurtiin. Selvä. Saako lähteä maitojunalla kotiin..? Noh, ”helppoa ja nopea” reitti Lufthansan tiskiltä hotellihuoneen sänkyyn kesti lähemmäs 3 tuntia. Mahtui siihen myös maailman kiltein lentokentän työntekijä joka vei minut kädestä pitäen hakemaan laukkuni, kertoi että kaikki järjestyy ja ystävällinen kanadalaispariskunta, jotka tulivat lohduttamaan kun näkivät minut itkemässä keskellä kenttää. Lämpimät kiitokset kaikille kolmelle! Hotelli oli kaukana, kyytiä jouduin odottamaan yli tunnin, ruoka oli pahaa. Mutta olenpa nyt käynyt Saksassa ja saanut yhden magneetin jääkaapinoveen lisää. Kunnon yöunet + kaksi ateriaa tekivät ihmeitä, edes paniikkikohtaus 1000 ei päässyt valloilleen vaikka huomasin aamulla, että matkalaukkuni on hajonnut eilisen lennoilla eikä mitenkään välttämättä pysy kiinni. Sain kentältä elmukelmukääreet laukulle ja uskalsin laittaa seuraavan puolen vuoden tavarani lentokoneeseen. Lentokentällä suuntasin kultaisten kaarien turvaan ja McPirtelö on onneksi yhtä hyvää ja lohduttavaa missä tahansa päin maailmaa. Nyt suunta kohti Splitin konetta ja matka jatkuu.