Viikko 2 Zagrebissa ei juuri poikennut ensimmäisestä, paperisotaa pankissa ja yliopistolla, kaupungilla iltaisin vaihtareiden kanssa. Ihme ja kumma, sain kroatialaisen visa electronini päivässä. Kotoa lähetettyä pakettia ei kuulut koko viikon aikana. Muuten selviäisin mutta paketissa on tulossa adapteri nettiyhteyttäni varten. Koska koneeni on liian moderni eikä siinä ole paikkaa nettipiuhalle. Kyllästyin juoksemaan elektroniikkakaupoissa ja yrittämään selittää että mitä tarvitsen. Suomesta osa löytyi hetkessä ja lähetettiin minulle. Yliopistoa näin sen verran että yliopistolla oli Welcome-day. Ei siellä mitään uutta tullut esiin mutta kerrankin jotain ”oikeaa” tekemistä. Tiedekunnan orientaatiopäivästä irtosi vähän enemmän infoa kursseista. Ei kunnollisia aikatauluja vieläkään. Ensimmäisen viikon oli kivaa kun ei ollut kiire minnekkään. Tokalla viikolla toimettomuus alkoi jo ärsyttää. Myös kunnollisen netin puuttuminen alkoi ärsyttää ihan tosissaan. Asioiden hoitaminen ilman yhteistä kieltä käy myös raskaaksi ajan myötä. Ja kuoppaiset kadut. Ei siinä muuten mitään mutta kun on valmiiksi kaksi vasenta jalkaa, muhkuraisilla kaduilla kulkeminen johtaa väistämättä kipeisiin varpaisiin ja järjettömään määrään mustelmia.

Sunnuntaina kello soi 5.45 ja 7 jälkeen saimme itsemme sullottua autoon. Kohteliaina kuskia kohtaan nukuimme kaikki neljä matkustajaa lähes koko matkan Zadariin. Ilmastonmuutos oli mieletön kun alitimme vuoret (6km tunnelissa). Ihan kun olisi eri maailmaan siirtynyt. Mantereen puolella oli sumuista kosteaa, kalseaa ja ikävää, lämpötila 13-14 astetta. Rannikon puolella aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötila ennen kymmentä aamulla oli 21 astetta. Zadarin vanha kaupunki oli pieni ja viehättävä (kuten kaikki vanhat  kaupungit). Päivä kului jätskiä syömällä ja terasseilla istuen. Täydellinen laiska sunnuntai <3 Zadarin todennäköisesti suosituin nähtävyys on Sea Organ, rantaan betonin sisään rakennetut pillit, joita meri soittaa. Hypnoottinen kokemus, istuimme rannalla katsomassa auringonlaskua ja kuuntelemassa meren musiikkia 1,5 tuntia. Edelleen ajattelevaisina ja kohteliaina kotimatka meni myös höyhensaarilla.